Oulun palo 1773

Nykymaailmassa Oulun palo 1773 on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt lukemattomien henkilöiden huomion ja kiinnostuksen, ja siitä on tullut toistuva keskustelunaihe kaikilla alueilla. Sen vaikutus on levinnyt kaikkialle maailmaan herättäen kiihkeää kiinnostusta ja kiivasta keskustelua. Oulun palo 1773 on jättänyt lähtemättömän jäljen yhteiskuntaan ja vaikuttanut merkittävästi siihen, miten ihmiset näkevät ympäröivän maailman. Tässä artikkelissa tutkimme Oulun palo 1773-ilmiötä perusteellisesti ja analysoimme sen alkuperää, kehitystä ja vaikutusta nykyään.

Vuonna 1773 Oulussa syttyi peräti kolme suurta tulipaloa. Ensimmäisessä tulipalossa heinäkuussa tuhoutui noin kolmannes kaupungista. Tuli raivosi lähinnä Limingantullin lähellä kaupungin keskustan eteläpuolella, minkä lisäksi tuli poltti aittoja Kiikelinsaaressa ja Hahtiperän alueella. Elokuussa syttyi toinen tulipalo, josta kärsi pääasiassa toinen kaupunginosa. Tuli uhkasi myös kirkkoa, mutta palo saatiin kuitenkin pysäytettyä kirkon lähelle. Myöhään syksyllä syttyi vielä kolmaskin tulipalo, joka tuhosi pikiruukin ja tervavaraston Tullisaaressa.

Palot saivat aikaan kaupungin palosammutusvälineiden kunnostamisen. Palokalusto tutkittiin virallisesti, kun kaupungista tuli maaherrankaupunki vuonna 1776, ja kalusto todettiin virallisesti riittäväksi. Palokalustoon kuului kyseisenä vuonna kaksi paloruiskua ja viisi palokeksiä. Aikomuksena oli hankkia näiden lisäksi neljä palopurjetta, 12 kevyttä palohakaa ja kahdeksan nahkaämpäriä. Vaikka sammutuskalusto vastasikin tuon ajan virallisia vaatimuksia, kalusto osoittautui riittämättömäksi, kun suurpalo vuonna 1822 tuhosi kaupunkia. Tuolloin ei enää kirkkoakaan pystytty pelastamaan.

Lähteet

  • Halila, Aimo: Oulun kaupungin historia II. Oulu: Kirjola Oy, 1953.

Viitteet

  1. Halila 1953, ss. 73, 101. Kyseessä ei ole nykyinen Limingantullin kaupunginosa, vaan kaupunkia ympäröivässä tulliaidassa sijainnut tulliportti, joka 1700-luvun lopulla sijaitsi nykyisen Heinätorin puiston paikkeilla.
  2. Halila 1953, ss. 101–102.
  3. Halila 1953, ss. 102–103.